Aloite ilmaisen opintoviikon tarjoamisesta työttömille Raahe-opiston opiskelijoille

”Ehdotan tutkittavaksi mahdollisuutta yhden ilmaisen opintoviikon tarjoamisesta työttömille Raahe-opiston opiskelijoille. Nykyinen alennettu maksu on jo hyvä järjestely, joka tulee myös säilyttää vastaisuudessakin niin jatko- kuin lisäopinnoissakin. Perusteluna hankkeen puolesta esitän kunnioittaen seuraavaa: Ilmainen opintoviikko mahdollistaisi entistä paremmin työttömien ihmisten yhteiskunnassa mukana pysymisen, itsensä kehittämisen ja toteuttamisen kautta. Tarjoamalla haastavaa tekemistä ja oppimiskokemuksia voidaan paremmin ehkäistä […]

Valtuustokysymys ja -aloite Koivuluodon urheilukentän käytöstä

Kuntalaispalautteen mukaan Koivuluodon yleisurheilukentän aitaamisen jälkeen on tavallisten kuntoilijoiden ollut vaikea päästä käyttämään kenttää. Perusteena on ollut se, ettei heillä ole sovittuja vuoroja kentän käyttöön. Veronmaksajat ovat kuitenkin rahoittaneet kentän rakentamisen ja osallistuneet ylläpitoon hyvin merkittävällä osuudella, joten olisi vähintäänkin kohtuullista myös päästä käyttämään yhteisiä tiloja vai kenelle ne ovat rakennetut? Kysymys kuuluu mihin toimenpiteisiin […]

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.