Kouluverkkokeskustelua

Lautakunta on päätöksensä mukaisesti kuullut tällä viikolla vanhempia kouluasioissa. Tilaisuudet on järjestetty keskiviikkoiltana Piehingin koululla ja torstai-iltana Honganpalon koululla. Keskustelussa on ollut esillä Piehingin koulun sisäilmaongelmat, joita on tutkittu hiihtolomaviikolla ja alustavia vastauksia on odotettavissa lautakunnan seuraavaan kokoukseen, joka pidetään 13.4. Silloin mahdollisuuksien mukaan lautakunta tekee tarvittavat lopulliset päätökset siitä, miten eri kouluja käytetään tulevan […]

Eilinen lautakunta

Osaa varmaankin kiinnostaa, mitä eilen opetuslautakunnassa päätimme. Kuten totesin jo aiemmin, nyt teimme sellaiset päätökset, että hyväksyimme lautakunnan vastuualueella olevien yksmielisesti tilojen käyttösuunnitelman. Tämä suunnitelma pitää sisällään kohutun Piehingin koulun jatkon kunnosta riippuen eli päätöksen koulun osalta teemme vasta kun meillä on kuntokartoitus käytettävissämme, en lähde ennakoimaan lopputulosta tässä vaiheessa. Itse näkisin tässä asiassa merkittävää […]

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.