Raahe 2020

Meitä valtuultettuja pyydetty tekemään visioita Raahen tulevaisuudesta, tässä muutama asia, jotka tuli mieleeni kun kysyttiin. Seuraavan kuuden ja puolen vuoden aikana meillä on runsaasti tekemistä. Ensimmäisenä meidän tulisi pystyä hahmottamaan kokonaisuuksia, tosiasioiden tunnustamisella päästään alkuun. Raahe on todella kuilun partaalla ja se olisi syytä tunnustaa monessa suunnassa. Tulevaisuudessa kaupunkiorganisaatiossa noudatetaan nykyaikaisen johtamisen periaatteita, annetaan vastuualueita toteutettavaksi […]

Opetuslautakunnan puheenjohtaja tiedottaa

Opetuslautakunta kokousti eilen illalla 3. kokouksensa Antinkankaan koululla.  Kokouksen aluksi osallistuimme tiedotustilaisuuteen, jossa käsiteltiin  sisäilmatutkimuksia, jotka koululta on tehty. Asiasta paikalliset  tiedotusvälineet raportoivat jo aiemmin, mutta erityisesti löytyneiden  sädesienten ja muiden löydösten perusteella opetustlautakunta antoi kokouksessaan opetustoimenjohtajalle ja muille viranhaltijoille tehtäväksi  valmistellä oppilaiden siirtoa muihin tiloihin hyödyntäen kaupungin kiinteistömassaa. Siirrossa kuitenkin tulee olla kultaisena sääntönä […]

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.