Tervehdyspuheeni pohjois-pohjalaisen osakunnan 112-vuotisjuhlassa Ostrobotnialla

Arvoisat juhlivan osakunnan edustajat, hyvät naiset ja herrat!

112 vuotta on matkaa taitettu ja sinä aikana maailma on muuttunut moneen kertaan. Lähtiessäni tutustumaan tämän osakunnan historiaan puhettani valmistellessa tutustumisretki oli antoisa. Pohjalaisista opiskelijoista mainitaan aikakirjoissa jo vuodesta 1643, tosin kaupungista nimeltä Turku ja kuten tiedämme, sivistys on lähtenyt muualle Suomeen sieltä, jotkut ovat pohtineet, onko se koskaan kuitenkaan palannut? Ainakin se on ehtinyt jalkautua tänne pääkaupunkiin hyvin menestyksekkäästi. Vanhoista asioista, mutta samalla uusista, tulin minäkin puolestani puhumaan, sillä tuon teille terveisiä 370-vuotiaasta Raahesta, Suomen helemestä. Oli todella mielenkiintoista päästä mukaan tähän tilaisuuteen, näihin tiloihin ja tutustumaan teihin vahvasti maakuntahenkisiin, juuristaan ilmiselvästi ylpeään, juhlivan osakunnan ihmisiin.

Kun vuonna 1907 tapahtui varsinaisesti tämän osakunnan perustaminen, oli sillä taatusti tärkeä paikka, kauaksi kotoaan lähteneen nuoren tukena ja turvana. Tuo tehtävä ei liene vuosien aikana muuttunut yhtään mihinkään. Tänään yhteydenpito kotiin on helpompaa kuin yli sata vuotta sitten, mutta oli se tärkeää silloin ja tärkeää nyt. Esittelyssänne kun mainitsitte tämän toiminnan olevan toinen koti. Tärkeä turva nuorelle, joka ottaa ensi askeleitaan itsenäistymisen polulla. Keskustelin taannoin erään 1950-luvulla teologiaa täällä Helsingissä opiskelleen, nyt jo ikämiehen kanssa. Hän muisteli täällä joskus käyneensä ja kuunnellen Kustaa Vilkunan luentoa näissä tapahtumissa. Tarkempaa tietoa luennon sisällöstä ei ollut tarttunut mieleen, mutta jo silloin opiskelijatapahtumat yhdistivät kaukaa tulleita. Erityisesti nämä tilat, joissa nyt tätäkin juhlaa vietämme, oli hänen muistiinsa painunut kauneudellaan.

Toiminta ei olisi mahdollista ilman aktiivisia opiskelijoita, jotka käyttävät intoaan ja joskus jopa opintopisteiden hitaamman kertymisen uhallakin, aikaansa toisten opiskelijoiden hyväksi. Ihailtavaa, että tällaista halua yhteiseen eteen edelleen löytyy. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että aktiivinen toiminta opiskelijajärjestöissä opettaa paljon enemmän kuin mikään hallinnon kurssi tai kokoustekniikan pakollinen luento. Ne kymmenet ja kymmenet yöt makuuvaunujen vaihtelevassa äänimaailmassa antoivat paljon enemmän kuin ottivat. Ilman tekemisen intoa jäisivät opintototukijärjestelmän muutokset tekemättä, mutta myös tällaiset juhlat pitämättä.

Jokainen jättää paikalleen jäljen. Minua kovasti puhutellut viime viikkoina J. Karjalaisen kappale Terve, Sirkka Lautamies. Siinä kappaleessa kerrotaan yllättävällä tarinalla, miten ihmisen yksittäiset valinnat ja teot voivat tulla esiin mitä erilaisemmilla tavoin esiin vuosikymmenien jälkeen. Vaikutusta tässä kappaleessa minuun lisäsi luonnollisesti tämän mainitun kasvinkeräilijän myöhemmät vaiheet, jotka johtavat omalle kotiseudulleni. Jokaisella meillä on kotiseutu ja on suhde millainen tahansa, muistoja ei voi kukaan viedä. Kotiseutu, kotimaa, ovat asioita, joita ei kukaan voi unohtaa.

Tuon teille terveisiä osakunnan alueen eteläisistä osista. Kuten omassa esittelyssänne toteatte, olette se parempi osa Suomea. Tähän asiaan on helppo yhtyä. Tervetuloa siis takaisin, kun siltä tuntuu. Kaikki teistä eivät sitä kuitenkaan tule, sillä elämän uudet suunnat tarjoavat aina mahdollisuuksia, siinäkään ei ole mitään väärää. Tärkeintä on, että tekee kuin oikein on ja hyvälle tuntuu. Paljon onnea ylihuomisen hätänumeropäivän innoittamana 112-vuotiaalle tälle Pohjois-Pohjalaiselle osakunnalle!

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.