”Tämä on kuitenkin minun kaupunkini…”

Zen Cafe muotoileen erään kappaleensa otsikon sanoilla. Käydessäni tänään pelaamassa sählyä liikuntahallilla sain varsinaisen ahaa-elämyksen kuinka hyvin asiat Raahessa on hoidettu, samaa ajatusta vahvisti kirjastossa käynti. Raahen ehdottomasti parhaita puolia on sen inhimillinen koko, täällä ovat laadukkaat palvelut lähellä ja niitä on helppo käyttää. Kun tänään kävin Oulaisissa, en voinut välttyä tunnelmalta, joka toi mieleeni melkoisten suurten ongelmien kanssa painivan paikkakunnan. Oikein ihmettelen, miksi osa seutukuntamme luottamushenkilöistä haluaisi ehdoin tahdoin liittää itsensä siihen suuntaan. Kansat ovat kautta aikain halunneet meren ja hyvien kulkuyhteyksien varteen, mutta esimerkkitapauksessani halutaan kääntyä sisämaahan, eikä avata mieltä parempaan suuntaan. Raahessa asuu mielestäni ihmisiä, lähimenneisyydestä kertoo hauska esimerkki, istuimme perheen kanssa eräänä lauantaina paikallisessa pizzeriassa ja omistajalle tuli hiljainen hetki ruokiemme teon jälkeen. Kun hän oli tarjoilumme suorittanut, hän istúi pöytäämme keskustelemaan maailman menosta ja meillä oli oikein hauskaa, en tiedä onnistuisiko sama jossain muussa kaupungissa?

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.