Palkkaa korottamassa

Vähän yli vuosi sitten tehyläiset taistelivat itselleen ansaittuja palkankorotuksia, jossa käytettiin erittäin kovia keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Oli ilo huomata, että alipalkatusta suomalaisesta hoitajasta on tiukassa paikassa vahvaksi taistelijaksi. Palkan korotustaistelussa oli jopa koomisiakin piirteitä, joista ei vähimpänä ollut muiden ammattiliittojen taholta tullut neuvottelujen vaikeuttaminen. Suurimman vastuksen Tehylle luonnollisesti tarjosi Kuntatyönantaja eli KT, neuvottelun kompastuskivenä mainittiin tietenkin raha. Korottamisen vaikeuden olisin jotenkin ymmärtänyt vielä tähän päivään asti kunnes Tehy-lehdestä selkisi, että ostaan sitä palkkoja korottaa myös KT:ssa, sillä siinä talossa oli korotettu johtajien palkkoja 30 % eli ei kunta-alan palkkojen korotukset ole koskaan kiinni oikeasti rahasta, se taitaa olla tahdon asia.

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.