USA:n vaalit

Aamulla se sitten selvisi, että Obamasta tuli USA:n uusi presidentti. Tällä kertaa voi sanoa, että oma suosikki voitti, en niinkään usko suureen ulkopolitiikan muutokseen kovin nopeasti, mutta tärkein koko asiassa on mustan miehen nouseminen Valkoisen talon isännäksi. Vaikka tasa-arvo vallitsee virallisesti, on ollut nähtävissä ettei maa ole tasa-arvoinen ollut eli mustat ja valkoiset ovat eri luokan kansalaisia. Tämän päätelmän olen tehnyt toki ulkopuolisena tarkkailijana, mutta kuitenkin. Koko Obaman vaalivoitolla onkin suuri sisäpoliittinen merkitys ja sydämestäni toivon, että hän toteuttaa lupauksensa terveydenhuollon parannuksista. Amerikkalainen vakuutusyhtiöihin perustuva terveydenhuoltojärjestelmä on aivan käsittämätön ja ihmettelen kovin, kun jotkut pitävät samanlaista mallia suomalaisen terveydenhuollon pelastajana. Poissulkumenetelmällä voi helposti ajatella, ettei siitä pelastajaksi ole.

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.