Opetuslautakunta kokousti

Raahen opetuslautakunta käsitteli eilisessa kokouksessaan esityslistan mukaisia asioita ja teki päätöksi yksimielisesti joka kohdasta. Lautakunta sai hyvän selvityksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tarpeesta määräaikaan tulleiden hakemusten pohjalta. Keskustelua siis käytiin lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä sekä jonkin verran myös musiikkiopiston lukukausimaksuista, todeten niiden olevan edellen edulliset verrattuna esim. Etelä-Suomen suuntaan. Myös Raahe-opiston toimiluvan uusinta on tullut ajankohtaiseksi ministeriön määräyksestä. Luvat ovat olleet tarkastelussa koko Suomessa eli asiaan ei liity muuta kuin jo vuonna 1946 kannatusyhdispohjalta aloittaneen toiminnan jatkamisesta. Kasvavan kaupungin varhaiskasvatuksen tarpeisiin valittiin lastentarhanopettajia, kuin myös perusopetuksen tarpeisiin.

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.