Väärin säästetty! Mielipidekirjoitus Raahelaisessa 25.8.2012

Kenellekään ei ole yllätys, että kaupunkimme talous on tiukalla ja velkaa on suhteessa vähintäänkin Kreikan malliin. Siitä on kirjoitettu ihan tarpeeksi ja puhuttu vielä enemmän. Myöskään syyttäminen puoleen tai toiseen ei johda mihinkään. Tulisi katsoa eteenpäin, mutta ottaa oppia virheistä. Valtuustossa tilinpäätös- ja talousarviopuheissa hoetaan usein, miten pidämme huolta taloudesta ja lautakunnat saavat tiukat ohjeet siitä, että talousarviossa tulee pysyä. Kaikki vaikuttaa kovin auvoiselta, näin toimitaan. Entäs sitten kun tulee jotain tehdä? Etsitään säästöjä, joista osa voi olla hankalia ja juuri sitä tai tätä päätöstä vastustamalla voi kerätä irtopisteitä näin vaalien alla. Avoimella tiedottamisella kerrotaan mitä on päätetty, mutta ne päätökset eivät kaikille sovi. Alkaa perinteinen kauhistelu ja hirveä iltalypsy, että tokkopa muutaman satasen tai tonnin säästö mihinkään vaikuttaa eli taas on väärin säästetty. Totta, tonni ei näy eikä tunnu missään tämän kokoisessa kaupungissa. Mutta kun näitä tonnin tai satasen ylimääräisiä menoja on kuukaudessa kymmenen, niin johan vuoden mittaan voi puhua huomattavista summista. Kaikkeen meillä ei ole varaa, vaikka niin haluaisimme. Kestoaiheita ovat koulukuljetukset ja kerhot. Minullakin olisi henkilökohtaisia haluja, olisihan se mukava korjata kaikki sisäilmavikaiset ja tarpeelliset koulut sekä päiväkodit heti, pelataanhan siinä lasten terveydellä ja toivottavasti todella tarpeelliset rakentamiset eivät tule liian myöhään! Opetuslautakunta on pyrkinyt pitämään siitä kiinni, mitä on ”esimiestemme” eli hallituksen ja valtuuston suunnasta määrätty; pysykää talousarviossa. Tästä syystä tarkastelemme kriittisesti toimintoja ja etsitään aktiivisesti eri vaihtoehtoja. Päätökset eivät ole missään nimessä olleet aina helppoja, mutta uskalletaanko päätöksissä pysyä ja saako tukea vai taasko on väärin säästetty?

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.