Puhe ”Pikku-Piehingin” eli Haapajoen koulun 115-vuotisjuhlassa

Hyvä Haapajoen koulun väki!

Koulu, tuo tunteita ja muistoja herättävä sana. Mitä se sinulle tarkoittaa ja tuo mieleen? Se on tulevan elämän tärkeimpiä paikkoja, se on työpaikka, oppilaitos, harrastuskeskus, leikkipaikka, kavereiden tapaamispaikka, se on kaikkia näitä ja monta muuta asiaa kuuluu sanaan koulu. Kaikki ovat oikeita, koulun tulee olla ilon aihe, koko maailmaa katsoen se ei ole itsestään selvyys kaikille. Joskus koulu saattaa tuntua tympeältä, silloin kannattaa muistaa niitä lapsia, jotka haluavat kouluun, mutta eivät pääse.

Me suomalaiset olemme jo kauan sitten tajunneet koulun tärkeyden ja siksi jo 115 vuotta sitten perustettiin Haapajoelle oma koulu. Silloin Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa ja maatamme hallitsi keisari, kuten vanhemmat oppilaat ovat historian oppitunneilla opiskelleet. Samana vuonna myös suomalaisuuteen kiinteästi liitetty Eino Leino julkaisi kirjoja ja maailmalla valmistettiin USA:ssa erään apteekkarin toimesta ensimmäisen kerran kaikkien tuntemaa juomaa, joka sai nimekseen Pepsi. Paljon on maailma muuttunut noista ajoista ja onhan tämä koulukin uusiutunut ja uudistunut – onneksi.

Koulu ja koulumaailma ovat erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus, josta meillä jokaisella tuntuu olevan vahva ja oikea mielipide, olemmehan kaikki olleet saamassa oppia ja toivottavasti myös omaksuneet tietoa tulevaisuuttamme varten. Tämä koulu on sen käyttäjien työyhteisö ihan jokaiselle. Koulumuistot ovat erilaisia, omiin kouluvuosiini mahtuu monenlaista, ensimmäisen koulupäivän muistan hyvin tai ainakin sen lopun kun ekaluokkalaisena pääsi kotiin ja intoa olisi ollut vielä läksyjen tekoon, mutta niitä ei sillä kertaa tullut, voi mikä pettymys. Myöhemmin jonkun verran tehtäviä on sitten tullut eli ihan niin helpolla en ole koko koulu-uraani päässyt.

Raahen kaupungin opetuslautakunnan puheenjohtajana on mukava nähdä se, että kaupungillamme on ollut mahdollisuus kunnostaa ja jopa uudisrakentaa kouluja. Tämä Haapajoen koulun on juuri sellainen. Toivon syvästi, että meillä olisi mahdollisuus lähivuosina juhlia muitakin samanlaisia tilaisuuksia kuin tämä, korjattavista kohteista meillä ei valitettavasti kun ole pulaa. Tässä koulurakennuksessa pääsee luomaan omia koulumuistojaan, haluan että ne ovat kaikille mukavia. Täällä ainakin ulkoiset puitteet antavat siihen mahdollisuuden.

Kuten aiemmin totesin, kouluasiat herättävät tunteita. Raahessa käydään tällä hetkellä kiivasta kouluverkkokeskustelua, johtopäätöksenä siinä voi todeta, ettei kaikkia voi saada. On pakko katsoa kokonaisuuksia ja  millä tullaan toimeen, ei vain sitä, mitä jokainen meistä päättäjistä haluaa. Toivottavasti tämä rakennus on tehty ja korjattu nyt niin hyvin, ettei yllätyksiä ole luvassa, vaan saamme rauhoittaa tämän koulun alueineen palvelemaan kaupunkimme koko eteläisen kulmakunnan lasten ja aikuisten tarpeita. Meidän päättäjien tulisi huolehtia kaupungin omistamien koulu- ja päiväkoti sekä muiden julkisten rakennusten tasapuolisesta kunnostamisesta. Kouluinvestointeja suunniteltaessa on hyvä kuunnella käyttäjien mielipidettä, vain silloin tarve tulee todella selväksi ja investointieuroista saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti.

Opetuslautakunnan puolesta uskallan luvata, että meille kelpaa käyttöömme kunnostettu ja toimiva tila, joita voidaan käyttää lasten ja nuorten kasvun tukemiseen. Heillä on oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään, on kyse sitten varhaiskasvatuksen, perusopetuksen tai muun heidän käyttämiensä tilojen ja alueiden kunnosta. Onnittelen siis teitä tämän koulun käyttäjiä, olette siinä onnellisessa asemassa, joista monessa muussa paikassa vasta toive elää. Tuon tähän tilaisuuteen opetuslautakunnan tervehdyksen ja toivotan tämän juhlan osanottajille oikein mukavaa ja antoisaa iltapäivää tämän hienon tilaisuuden parissa, on ilo jakaa tämä tilaisuus kanssanne!

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.