Puhe kaatuneitten muistopäivän juhlassa Saloisissa

Kunnioitetut veteraanisukupolven edustajat, hyvät läsnäolijat!

Olemme kokoontuneet tähän juhlahetkeen kunnioittamaan sankarivainajia, mutta samalla myös tervehtimään ja kiittämään teitä veteraaneja sekä muistelemaan eri sodissa suuria uhrauksia tehneitä ihmisiä. Hieman yli 71 vuotta sitten päättyi viimeinen maassamme käyty sota. Vihdon oli koittanut todellinen rauha, jota oli odotettu pitkään ja hartaasti monessa kodissa, myös täällä Raahen seudulla. Pieni kansamme, uhista huolimatta, oli säilyttänyt nuoren itsenäisyyden suurvaltoja, Neuvostoliittoa ja Lapin sodassa Saksaa, vastaan käytyjen sotien jälkeen.

Näistä koettelemuksista oli toipuminen silloin vasta alkamassa. Monissa kodissa surtiin kallista menetystä, niitä nuoria, jotka nyt lepäävät noiden edessämme olevien hautakivien alla. Erityisesti on itketty menetettyä isää tai mahdollisesti jopa äitiä, kun tapahtumat olivat tehneet lapsista sotaorpoja. Lasten sotakokemukset ovatkin vähemmän puhuttu asia. Voi kuitenkin vain arvata, mikä on ollut pelon määrä perheissä, joissa isä on lähtenyt rintamalle ja vielä se surun summa, jos isä enää tullutkaan kotiin enää koskaan. Myös kotiin palanneista iloittiin ja tunnettiin suurta helpotusta. Sota oli koskettanut kaikkia, mutta se oli myös yhdistänyt kansaamme. Silloin ei katsottu tai arvosteltu maailmankatsomusta, vaan yhdessä puolustettiin maamme itsenäisyyttä.

Kun sota Suomessa aikanaan loppui, oli se kuitenkin maailmalla vielä kesken, Euroopan yllä leijui uhkia. Sotaan syyllisten etsintä oli alkamassa ja jatkuu osittain vieläkin. Mitkä syyt johtivat meillä ja muualla tilanteeseen, jossa silloin oltiin ja onko opittu jotain? Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, kuka olisi uskonut, että viimeisen parinkymmen vuoden aikana Euroopassa ja sen lähiympäristössä on käyty monia katkeria sotia ja muita konflikteja, vaikka toisesta maailmansodasta ei ole vielä kauaa. Ihminen ei tunnu oppivan, kuin kovin hitaasti tai josko olleenkaan, miten elää sovussa keskenään.

Me Suomessa olemme saaneet olla rauhassa yli 70 vuoden ajan, meille on käynyt hyvin ja siitä tulee olla kiitollinen! Mutta onko tämä tila pysyvä, sen näyttää aika? Maanosamme ja maamme ympärillä paineet kasvavat ja saamme joka päivä tiedotusvälineistä nähdä ja kuulla miten, meille vieraita, väkivaltaa ihannoivia arvoja ollaan väkisin tuomassa lähellemme mm. terrori-iskujen kautta. Jopa Pohjoismaissakin ja oman maamme sisällä on nähtävissä erilaisten konfliktien lisääntyminen, kuten esimerkkinä väkivaltaiset naamiomielenosoitukset, siinä samalla on havaittavissa selvä turvattomuuden tunteen muutos. Tuleekin kysyä itseltämme, tällaista maailmaako haluamme tänne? Meidän kaikkien tulee työskennellä sen eteen, ettei näin kävisi ja saisimme elää yhtenäisessä maassa toistemme mielipiteitä kunnioittaen, vaikka joistain asioista eri mieltä olisimmekin, on siis lopetettava jatkuva ”mielensäpahoittaminen”.

Arvoisa veteraanisukupolvi!

Tällainen juhlapäivä on tärkeä historiallinen muistutus kaikille meille nuoremmille. Ilman sukupolvenne uhrautuvaa panostanne emme saisi juhlistaa tätä päivää tässä muodossa. Työstänne tulee lausua kiitos ja kunnioituksemme sanat, kun vaivojanne säästämättä olette ikäryhmänä tehneet työnne tämän maan eteen. Tällainen juhlapäivän on tärkeä ja sen merkitys vain korostuu kun sota-aika etääntyy meistä nykyihmisistä. Meidän nuorempien on otettava esimerkkiä teistä ja yhtenäisyydestänne kun oli vaikeita aikoja silloin tai on juuri nyt.

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.