Itsenäisyyspäivänä tervehdyspuhe Raahen sankarihaudoilla

Arvoisat veteraanisukupolven edustajat, hyvät naiset ja herrat!

Olemme kokoontuneet tähän juhlahetkeen kunnioittamaan sankarivainajia, mutta samalla myös tervehtimään ja kiittämään teitä veteraanisukupolven edustajia itsenäisyytemme takaajina. Hieman yli 70 vuotta sitten, sotien loputtua monissa kodissa surtiin kallista uhrilahjaa, niitä nuoria, jotka nyt lepäävät noissa edessä olevissa haudoissa. On itketty menetettyä vanhempaa, kun tapahtumat olivat tehneet lapsista sotaorpoja. Lasten ja nuorten sekä leskien sotakokemukset ovatkin vähemmän puhuttu asia. Voi kuitenkin vain arvata, mikä on ollut pelon määrä perheissä, joissa isä on lähtenyt rintamalle ja vielä se surun musertava summa, jos isä enää tullutkaan kotiin enää koskaan. Takaisin palanneista iloittiin ja tunnettiin suurta helpotusta. Sota oli koskettanut kaikkia, mutta se oli myös yhdistänyt kansaamme. Silloin ei juuri arvosteltu maailmankatsomusta tai ideologioita, kun yhdessä puolustettiin maamme itsenäisyyttä. Nämä sankarit, sotilasarvoon katsomatta, tuotiin kotiin haudattavaksi. Moni kuitenkin jäi kentälle, vaikka suomalaisilla oli kunnia-asiana hakea ja tuoda vainajat kotikirkon multiin lepäämään. Kaikki eivät ole vieläkään saapuneet. Olen seurannut mielenkiinnolla erään raahelaisen etsijäryhmän vaiheita kun he etsivät sukulaistaan taistelukentältä. Tämä ehkä kuvaa sitä sitkeyttä, millä suomalainen huolehti jo sodan aikana ja vielä nykyäänkin toisesta ihmisestä, veljeä ei jätetä.

Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, kuka olisi uskonut, että viimeisen parinkymmen vuoden aikana Euroopassa ja sen lähiympäristössä on käyty monia katkeria sotia ja muita konflikteja, vaikka suursotakin on vielä monien keskuudessamme elävien muistoissa. Sodissa kuolleiden kalmistoja syntyy ja päivittäin koko kasvaa eri puolella maailmaa. Ihminen on kummallinen otus, se ei tunnu oppivan, kuin kovin hitaasti historiasta, miten elää rauhassa keskenään. Me Suomessa olemme saaneet olla rauhan tilassa jo yli 70 vuoden ajan, meille on siis käynyt hyvin ja siitä tulee olla kiitollinen! Onko tämä tila pysyvä, sen näyttää aika? Meidän kaikkien tulee työskennellä sen eteen, että näin kävisi ja saisimme elää yhtenäisessä maassa.

Vaikka haudoilla olemmekin, vietämme tänään syntymäpäiviä, juhlimme 99-vuotiasta sankaritarta, Suomi-neitoa, jonka elämänkaareen on mahtunut jo paljon. Olemme kansakuntien joukossa varsin nuori, silti kokemusta on neidon hameen helmaan tarttunut monessa kiperässäkin tilanteessa. Onko kokemuksesta opittu ja viisastuttu? Toivoakseni on, vaikka viime päivien tapahtumat eivät ole ainakaan minun uskoani siinä asiassa erityisemmin vahvistanut. Itsenäisyyspäivän perinteinen kysymys on: ”Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?” Sitä varmaan moni on tänäänkin pohdiskellut. Minulle itsenäisyys merkitsee eniten vapautta. Vapaus taas merkitsee aina vastuuta. Nämä kaksi asiaa kulkevat erottamattomasti yhdessä. Saman voisi kääntää myös toisin sanoin. Ilman velvollisuuksia ei ole oikeuksia. Nämä sankarivainajat ja veteraanisukupolvi tekivät velvollisuutensa, että meillä olisi oikeuksia. Tämä urotyö tulee jälkipolvien aina muistaa kun valitetaan pieniäkin asioita.

Arvoisat kuulijat!

Itsenäisyyspäivä on tärkeä historiallinen muistutus meille nuoremmille. Ilman vanhempien sukupolven uhrautuvaa panosta emme voisi juhlia tätä päivää. Työstänne tulee lausua kiitos ja kunnioituksemme sanat, kun vaivojanne säästämättä olette tehneet velvollisuutenne tämän maan eteen. Meidän nuorempien on otettava esimerkkiä teistä ja yhtenäisyydestänne kun oli vaikeita aikoja silloin tai kun on hankalaa juuri nyt.

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.