Uusi aukeama

Elämme mielenkiintoisia aikoja, tällaisella latteudella voisi tämän kirjoituksen aloittaa. Otsikko viittaa puhtaaseen sivuun Raahen historiassa. Meillä on aloittamassa uusi kaupunginjohtaja. Odotukset ovat korkealla, mutta niin ovat mahdollisuudetkin, edessämme on siis uusi, kirjoittamaton aukeama. Monessa eri tilanteessa on pohdittu mikä on kaupunkimme tulevaisuus tässä muuttuvassa maailmassa?

Meillä on kaikkea ja monen ihmisen suulla on todettu ja ihmetelty miten hyvin asiamme ovat, vaikka paljon työtä on jäljellä. Tämä vuosi on muutosten vuosi, demokratian kulmakivi, vaalit ovat muutaman kuukauden kuluttua, mutta ei siinä vielä kaikki. Kaupunkimme organisaatio on uudistettu nykyistä notkeammaksi, on uskallettu tehdä jotain täysin uutta. Tähän uudistukseen liittyy odotuksia ja toiveita, erityisesti halu on päätöksenteon ja tekojen nopeuttaminen eli asiakasnäkökulmaa joka tasolla. Palataan palveluihin, ei vain kunnallisiin, haluaisimme yritystoiminnan kehittyvän tässä kaupungissa.

Yrittäjäystävällisyys tulee olla mahdollistavaa kaiken yritystoiminnan, on se sitten pientä tai suurta, osalta. Yritykset tarvitsevat myös asiakkaita ja siihen voi jokainen Raahen kasvualueen asukas vaikuttaa omilla valinnoillaan, ei ole väärin suosia paikallista omissa isommissa tai pienemmissä hankinnoissaan. Kotiinpäin vetämistä muuten kovasti paheksutaan maailmalla, mutta uskalla todeta, että meidän tilanteessa se on hyve.

Olin taannoin opiskelemassa brändin merkitystä kunnalle. Sana kääntyy maineeksi, joka puolestaan on hyvä tai huono, ehkä myös neutraali. Saavuttaaksemme tietyn brändin ja pitääksemme sen hyvänä, tulee olla aktiivinen, ainekset ovat meidän omissa käsissämme, mutta luovasti. Uskottava maine vaatii toistoja ja totuudenmukaista viestintää, ehkä hitusen onneakin. Voisimmeko tehdä jotain uutta? Mitä yhteistä on Wienillä ja Raahella? Kyllä, valssi, meilläkin valssataan monta vaunullista päivittäin. Miten siis olisi kansallinen valssifestivaali kauniina kesäiltana ja tapahtumapaikka voisi olla myös haettu aivan uudessa näkökulmassa? Raahe on melko ainutlaatuinen paikkakunta Suomessa, olemme harvinaisuus. Tällaiset teollisuuspaikkakunnat alkavat olla harvinaisuuksia. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, mutta tämä on myös vahvuus ja omanleimainen, ollaan ylpeitä. Kaupunkimme historian kirjassa aukeama on puhdas ja sitä ryhdytään kirjoittamaan uusien tekijöiden toimesta, menestystä. Meillä on paljon hyvää, joista moni paikkakunta ja asukas vain haaveilevat.

Tämä kirjoitus julkaistiin sanomalehti Raahen seudussa.

Comments are closed.

Alustana toimii Wordpress ja teemana Digg-3. Tekstit (C) Jarmo Myllymäki 2005-2019.